NIS2 & Louhi
Louhi on luokiteltu NIS2-tietoturvadirektiivin sekä tähän pohjautuvan kansallisen kyberturvallisuuslain mukaisesti kriittiseksi toimijaksi verkkotunnus- ja DNS-palvelutuotannon myötä. Olemme jo alkuvuodesta 2024 aloittaneet kumppanimme kanssa laajan tietoturvan kehityshankkeen, jonka myötä olemme kehittäneet ennen kaikkea yhtiömme hallinnollista tietoturvaa. Kehitystyön myötä olemme ottaneet myös tiettyjä konkreettisia käytänteitä ja teknisiä tietoturvaratkaisuja käyttöömme. Tietoturvan eri osa-alueet on sidottu yhtiössämme jatkuvasti kehitettäväksi kokonaisuudeksi, jonka myötä pystymme muun muassa tarvittaessa näyttämään viranomaisille direktiivinmukaisen tietoturvatoiminnan toteen.
Asiakkaillemme NIS2 ei tuo suuria käytännön muutoksia entisestään parantuvan tietoturvan ohella. FI-verkkotunnusten kohdalla tulemme ottamaan käyttöön verkkotunnukseen liitettyjen haltijan yhteystietojen varmistusprosessin loppukesän ja syksyn 2025 aikana.
Direktiivin ja lainmukaisen toiminnan lisäksi haluamme ennen kaikkea varmistaa asiakkaillemme tietoturvallisen ja huolettoman alustan, joten voit huoletta valita Louhen palveluidesi toimittajaksi riippumatta siitä onko oma yrityksesi NIS2-vaatimusten piirissä tai ei.
Yhtiössämme käytössä olevat tietoturvakäytänteet ja -teknologiat eivät ole luonnollisesti julkista tietoa, mutta vastaamme mielellämme mikäli palveluidemme tai toimintamme tietoturvaan liittyen herää kysyttävää.